torstai 30. lokakuuta 2014

Väliaikatietoja

Lokakuu vetelee viimeisiään eikä karitsoja ole vielä tullut enempää. Mutta en vielä heitä kirvestä kaivoon, sillä edelleen osa näyttää näin noviisin silmään tiineeltä ja toivottavasti loput ovat vain sitä lajia, jotka eivät tilaansa näytä.
Alkukuusta syntyneet karitsat kasvaa hyvää vauhtia. Välillä meno on aika hurjaa, kun intoutuvat hyppimään oikein kunnolla. Myös uuhien päällä on kiva kiipeillä.

Karitsat opettelevat karitsabaarissa syömään kiinteää ruokaa.
Uuhilta pääsy kielletty, sillä söisivät pienempien herkut.

Mutta vaikka karitsointeja ei nyt ole ollutkaan, töitä on lampolassa riittänyt. Nyt on suurin osa lampaista keritty. Viisi vuosikasta uuhta keritään vielä ennen kuin pääsevät tekemään tuttavuutta pässin kanssa. Astutusryhmiä ollaan mietitty, mutta vielä niitä ei ole lyöty lukkoon.

Nämä pojat pääsevät pian tositoimiin.
Viikonloppuna haetaan viimeiset uuhikaritsat kasvamaan. Sitten on porukka kasassa ja aletaan näistä kasvattamaan katrasta lopulliseen kokoon. Tietenkin tulevaisuudessa pitää ostaa välillä uutta verta laumaan, mutta ei enemmissä määrin kuitenkaan.

Näiltä odotellaan lisää karitsoja.

torstai 16. lokakuuta 2014

Syksyn satoa

Viime viikolla ehdimme vihdoin alkaa opettelemaan kerintää. Se sujuikin yllättävän hyvin. Videoita katselemalla ja ohjeita lukemalla oli molemmille muodostunut aika hyvä kuva, miten homma hoituu. Mikolla työ kävi jouhevammin. Liekö johtunut siitä, kun "keritsee" oman päänsä säännöllisesti. :)
Kuvassa Tarra lyhyemmässä villapaidassa. Aiemmassa kirjoituksessa on Tarran kuva villat päällä, joten eron näkee selvästi. Vaalean ruskean villan alta paljastui tumman ruskea lammas.


Myös synnytyskarsinassa on ollut säpinää. Hilja synnytti maanantaina kaksi reipasta pässipoikaa. Ylemmässä kuvassa vanhempi ruskea Auvo-karitsa on 40 min. vanha, ja valkoinen Ahti-karitsa 15 min. vanhana ensimmäistä kertaa jaloillaan.


Tässä Auvo on jo tunnin vanha ja naapurit tekevät tuttavuutta uusien tulokkaiden kanssa.


Nyt näyttäisi siltä, että karitsointirintamalla tulee pieni hengähdystauko, sillä lopuissa kantavissa ei ole ihan lähellä olevan synnytyksen merkkejä. Loput syntynevät lähempänä loppukuutta. Sitä odotellessa!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Hullut päivät

Lokakuun alku on mennyt todella nopeaa, sillä tilalla on tapahtunut paljon. Lampaiden tilat valmistuivat, joten lampaat pääsivät sisään. Myös ensimmäiset karitsat syntyivät. <3

Lampaiden viimeinen ilta laitumella.

        
Mikko keräsi viimeisen porukan laitumelta...
...ja sitten lähdettiin.
Lampaat kävelivät laitumelta rehusankon perässä sisälle. :)


         
Uuhet eroteltiin oikeisiin ryhmiin.
Pikkuisäntä seurustelee Capeli-pässin kanssa.

     
Kun lampaat saatiin sisälle, oli vuorossa aitauksien kerääminen.
 

Sitten alkoikin tapahtua, kun kolme ensimmäistä uuhta sai karitsansa. Ensin Bertta sai uuhikaritsan ja samana iltana Cukka oman uuhikaritsansa. Seuraavana päivänä Evinda sai tytön ja pojan.

Bertta ja Asta-karitsa.

Leipivaaran Apila
Leipivaaran Adam ja Ava



Kun karitsat olivat kolme päivää vanhoja, ne punnittiin, korvamerkittiin ja niille annettiin E-vitamiinia.

Apila

Asta ja uudet korvakorut